Hallituksen toimintakertomus

Markkinariskit

Kuluvalla tilikaudella kansainvälisen talouden epävarmuus voi vaikuttaa EB:n palvelujen, ratkaisuiden ja tuotteiden kysyntään sekä aiheuttaa hinnoittelupaineita. Lyhyellä tähtäimellä se voi vaikuttaa erityisesti henkilöstön käyttöasteeseen, laskutettavuuteen ja keskimääräisiin tuntihintoihin T&K-palveluissa.

EB:n asiakaskunta koostuu pääasiassa yhtiöistä, jotka toimivat auto- ja telekommunikaatioteollisuudessa, sekä puolustus- ja turvallisuusviranomaisista ja heille tuotteita toimittavista yrityksistä, joten EB on altistunut näitä teollisuudenaloja koskeville markkinamuutoksille. Molemmissa EB:n liiketoimintasegmenteissä merkittävä osa kyseessä olevan liiketoimintasegmentin liikevaihdosta kertyy muutamilta asiakkailta. Automotive-liiketoimintasegmentissä merkittävä osa liikevaihdosta on suoraan tai välillisesti sidoksissa Volkswagen-konsernin eri yhtiöiden kanssa toteuttaviin hankkeisiin. EB:n ja Audi Electronics Venture GmbH:n (AEV) yhteisesti omistama yritys, e.solutions GmbH, kehittää viihde- ja viestintäjärjestelmien ohjelmistoja, ja tuottaa järjestelmäsuunnittelu- ja järjestelmäintegraatiopalveluita Volkswagen-konsernin automalleihin. EB myös toimittaa yhteisesti omistetulle yritykselle tuotteita ja tuotekehityspalveluita. Lisäksi EB toimittaa tuotteita ja tuotekehityspalveluita suoraan tai autoelektroniikkatoimittajien kautta Volkswagen-konsernin eri yhtiöille. Wireless-liiketoimintasegmentissä merkittävä osa liikevaihdosta kertyy tuotekehityspalveluiden myynnistä eräälle tietoliikennelaitevalmistajalle ja tuotteiden ja tuotekehityspalvelujen myynnistä Suomen Puolustusvoimille. Poikkeama ennakoidusta liiketoiminnan kehittymisestä tällaisten asiakaskeskittymien kanssa voisi johtaa merkittäviin poikkeamiin EB:n tulevaisuudennäkymissä sekä liikevaihdon ja liiketuloksen osalta kuluvan tilikauden aikana ja sen jälkeen. EB pyrkii laajentamaan asiakaspohjaansa pidemmällä aikavälillä niin, että riippuvuus yksittäisistä asiakkaista vähenee ja näin ollen yhtiöön tulee vaikuttamaan lähinnä näiden teollisuudenalojen yleinen liiketoimintaympäristö. Tarkempi markkinakatsaus on esitetty osiossa "Liiketoimintasegmenttien kehitys vuoden 2014 loka-joulukuussa sekä markkinanäkymät".